Aikidoliitto

Uudet kyu-graduointivaatimukset on julkaistu

Tiedote kyu-graduointiuudistuksesta

Aikidoliiton hallitus on 12.1.2019 kokouksessaan hyväksynyt teknisen valiokunnan esityksen uusiksi kyu-graduointivaatimuksiksi. Uudistusta on valmisteltu valiokunnan aloitteesta yhteistyössä suomalaisten shihanien kanssa ja koulutusvaliokuntaa kuullen. Uudistuksen tarkoituksena on lisätä harjoittelijoiden omaa ja seuravalmentajien vastuuta oppimisesta ja siirtää oppimisen painopistettä pelkästä muotojen ja yksittäisten tekniikoiden opiskelusta niiden taustalla olevien periaatteiden ja sisällön oppimiseen.

Uudet vaatimukset tulevat voimaan heti. Siirtymäaikaa uusiin vaatimuksiin on 1.8.2019 asti. Siirtymäaikana voidaan noudattaa joko vanhoja (vuoden 2007) vaatimuksia tai näitä uusia. Uudet vaatimukset noudattavat pitkälti Hombu Dojon graduointivaatimuksia, mutta 6. kyun koe on kuitenkin edelleen vaatimuksissa. Samalla vaadittavat minimiajat muuttuvat harjoituspäiväkohtaisiksi, eli ei mitata kalenteriaikaa vaan harjoitusmääriä. Myös minimiaikarajat kyu-asteiden välillä lyhentyvät. Asetekniikkavaatimuksiin tekninen valiokunta ei esittänyt muutoksia. Valiokunta on myös esittänyt suosituksia graduointivaatimusten ulkopuolelta hyödyllisistä lisäharjoitteista kuhunkin kyu-asteeseen.

Seuroilla on edelleen oikeus lisätä omiin kyu-graduointivaatimuksiinsa tekniikoita listan ulkopuolelta, mutta nyt hyväksyttyjen pitää kuitenkin kokonaisuudessaan sisältyä jokaisen seuran kyu-graduointivaatimuksiin. Jos seura haluaa lisätä tekniikoita/hyökkäysmuotoja vaatimuksiinsa, on niistä tarpeen ilmoittaa Aikidoliittoon: aikido@aikidoliitto.fi. Näin liitossa voidaan seurata miten uusi järjestelmä otetaan vastaan seuroissa.

Uudet vaatimukset löytyvät liiton sivuilta: https://www.aikidoliitto.fi/graduointi/

Tekninen valiokunta siirtyy seuraavaksi käsittelemään dan-graduointivaatimuksia ja valmistelee niistä esityksen hallitukselle. Samalla käydään keskustelua juniorivaliokunnan kanssa juniorivyöarvojen mukauttamisesta uusiin vaatimuksiin ja koulutusvaliokunnan kanssa tarvittavasta lisäkoulutuksesta nyt hyväksyttyjen kyu-graduointivaatimusten osalta. Koska seuravalmentajat ovat tuoneet esiin huolta dan-graduointiin valmistautuvien tarpeesta tietää mitä tekniikoita dan-graduoinnessa voidaan kysyä, on valiokunta linjannut, että graduoinneissa noudatetaan dan-graduointien osalta aiempiin kyu-graduointivaatimuksiin sisältyvää tenkniikkalistaa, kunnes dan-graduointivaatimusten uudistus on saatu vietyä läpi.


Information om förnyade kyu-graderingar

Aikidoförbundets styrelse har på sitt möte 12.1.2019 godkänt tekniska sektionens förslag på förnyade kyu-graderingskrav. Förnyelsen är framställd på sektionens initiativ i samarbete med alla finländska shihan och på utbildningssektionens utlåtande. Avsikten med förnyelsen är att utöka de tränandes eget ansvar och föreningsinstruktörernas ansvar genom att flytta tyngdpunkten i undervisningen från endast former och specifika tekniker till att lära sig de underliggande principerna och innehåll.

De nya kraven träder ikraft genast. En övergångsperiod till de nya kraven pågår till 1.8.2019. Under övergångsperioden kan man följa antingen de gamla (år 2007) kraven eller de här nya. De nya kraven följer till stor del graderingskraven i Hombu Dojo, men 6.kyu graderingen finns fortfarande med i kraven. Likaså ändrar kraven på minimitid till antalet träningsdagar, kalendertid räknas inte utan endast träningsmängd. Även minimitiden mellan kyu-graden förkortas. Tekniska sektionen presenterade inga förändringar i vapenteknikkraven. Sektionen har också presenterat rekommenderade tilläggstekniker för varje kyu-grad som kan tränas utanför graderingskraven.

Föreningarna har fortfarande rätt att, utöver listade tekniker, lägga till tekniker till sina kyu-graderingskrav, men de nu godkända måste som helhet ingå i varje förenings kyu-graderingskrav. Ifall föreningen vill lägga till tekniker/attackformer till sina krav, ska man meddela därom till Aikidoförbundet: aikido@aikidoliitto.fi. På så sätt kan förbundet följa upp hur det nya systemet tas emot av föreningarna.

De nya kraven finns på förbundets sidor: https://www.aikidoliitto.fi/graduointi/

Tekniska sektionen övergår som följande till att behandla dan-graderingskraven och förbereda dem för styrelsen. På samma gång pågår diskussioner med juniorsektionen gällande att förnya kraven inom juniorgraderingarna och med utbildningssektionen gällande behov av tilläggsutbildning kring de nya godkända kyu-graderingskraven. Eftersom föreningsinstruktörerna har fört fram en oro kring vilka tekniker som kan komma upp i samband med en dan-gradering och vad man behöver veta när man förbereder sig inför en sådan, så har sektionen bestämt att tills de nya dan-graderingskraven är förnyade, följer man den lista med tekniker som hör till de tidigare kyu-graderingskraven.

Laura von Boehm

Suomen Aikidoliitto
pääsihteeri

Arkisto