Aikidoliitto

Tasoleirille osallistuminen

Aikidoliitto pyrkii järjestämään vuosittain kuusi tasoleiriä. Tasoleirien keskeisenä tavoitteena on tukea jäsenseurojen dan-tasoisten harjoittelijoiden kehittymistä ja dan-graduointeihin valmistautumista. 1.- ja 2. dan-kokelaan tulee olla ennen vyökoetta osallistunut kahdelle tasoleirille. Ennen 1. dania kahdelle sekä 1. ja 2. danin välissä kahdelle tasoleirille. Tasoleirille ilmoittaudutaan erikseen.

Tasoleirit tarjoavat välineitä oman tekniikan analysoimiseen ja kehittämiseen sekä valottavat dan-graduointien arviointikriteereitä. Valmentajina leireillä toimii aina vähintään kaksi liittovalmentajaa. Useampi valmentaja mahdollistaa yksilöllisen opetuksen sekä erilaisten opetusmenetelmien käyttämisen kannustavassa ilmapiirissä. Tasoleirit on suunnattu erityisesti dan-koetta lähiaikoina suunnitteleville sekä 1. kyu – dan -tasoisille jäsenseurojen ohjaajille. Tekninen valiokunta suosittaa osallistumisen alarajaksi 3. kyu-tasoa.

Tasoleirit ovat kaksipäiväisiä leiritapahtumia ja kullekin tasoleirille järjestävä seura valitsee 2-3 teemaa, joihin leirillä syvennytään. Näin harjoittelijoiden on helpompi valita tasoleireistä se, jossa käsitellään juuri hänen kannaltaan ajankohtaista tematiikkaa ja seuran tarjota jäsenilleen opetusta ajankohtaisista asioista. Tekninen valiokunta ottaa mielellään vastaan tasoleirejä hakevien seurojen ehdotuksia leirien teemoiksi. Tasoleiri voi järjestävän seuran niin halutessa sisältää tai olla sisältämättä dan-graduoinnin.

Tekninen valiokunta ehdottaa tasoleirien mahdollisiksi teemoiksi seuraavia:

  • Seuralle ja osallistujille ajankohtainen dan-taso (1.-2. dan, 3.-4. dan)
  • Perustekniikan periaatteet
  • Jiyuwaza
  • Kaeshiwaza
  • Kihonwazan ja oyowazan (soveltava tekniikka) periaatteet ja erot
  • Taninzudori
  • Graduointeihin sisältyvät asetekniikat

Tasoleireillä käsiteltävät teemat ilmoitetaan kunkin tasoleirin yhteydessä.

Ilmoittaudu tasoleirille!

Ilmoittautumislinkki päivitetään tapahtumakalenteriin tasoleirin kohdalle noin kuukautta ennen tapahtumaa.