B-lisenssi pakolliseksi

Julkaistu:
11.12.2013
Kategoriat:
20092010201120122013201420152016201720192020JunioritKoulutusYleinen

Syysliittokokous päätti, että B-lisenssin eli ns. juniorilisenssin hankkiminen muuttuu pakolliseksi kaikille ikäryhmän (alle 18-vuotiaat 1.1.2014) harjoittelijoille vuoden 2014 alusta. Tällä varmistetaan, että mahdollisen tapaturman sattuessa harjoittelija kuuluu vakuutuksen piiriin. Monet vanhemmat olettavat seurojen vakuuttavan juniorit, joten päätöksellä tuetaan myös junioriohjaajien toimintaa.

Lisenssi koostuu lisenssi- ja vakuutusosasta. Lisenssiosuus on kaikille pakollinen. Harjoittelijan ei tarvitse hankkia vakuutusosuutta, jos hänellä on jo sellainen vakuutus, joka kattaa kamppailulajit. Urheiluvakuutukset eivät niitä yleensä kata, joten asia pitää varmistaa omalta vakuutusyhtiöltä ja siitä tulee esittää vakuutusyhtiön todistus seuralle. Lisenssien valvominen on seurojen vastuulla. Seuroilla on listat junioriharjoittelijoistaan ja seurakäyttäjät saavat sporttirekisteristä raportin lisenssin lunastaneista. Sekä A- että B-lisenssin hinta nousee 2014 alusta. Liitto tekee lisenssimainoksen, joka lähetetään sähköpostilla seuroille.

Ohjeet raportinottoa varten (lähetetään myös sähköpostitse):

– Kirjautumislinkki sporttirekisteriin: https://rekisteri.sportti.fi/sso/
– Valitse sivun ylälaidasta ”raportit”
– ”Normaali”:n oikealla puolella on pieni nuoli alaspäin, klikkaa sitä, valitse ”kiinteä” ja klikkaa sitten valitse-painiketta.
– Valitse raporttilistasta ”raportit: lisenssiluettelo” klikkaamalla ”käytä raporttia” rivin lopusta.
– Aukeavassa ikkunassa on mahdollista vaikuttaa raportin muotoon. Klikkaa sitten ”seuraava” sivun alalaidasta.
– Lopuksi ”avaa” raportti.