2-tason ohjaajakoulutus (VOK 2), kamppailulajien yhteinen
13.10.2023 00:00 18.03.2024 00:00
Aikidoliitto
Kamppailulajien yhteinen 2-tason ohjaaja- ja valmentajakoulutus
2-tasolla tavoitteena on, että valmentaja osaa suunnitella, ohjata ja arvioida harjoitusvuoden laadukkaasti sille kohderyhmälle, jonka parissa hän toimii. 2-tason sisällöt keskittyvät urheiluosaamiseen, ihmissuhdetaitojen kehittämiseen, valmentajan voimavaroihin sekä itsensä kehittämisen taitoihin. Koulutuksessa harjoituksia tehdään niin luokassa, kuin liikuntasaleissa, joten varustaudu lähijaksoihin liikuntavarustein!
Kaikille yhteisten koulutussisältöjen lisäksi koulutuksessa on huomioitu lasten ja nuorten ohjauksen erityispiirteitä ja osaamistavoitteita sekä vastuullisuuden teemoja. Lisäksi osallistuja voi valita oman kiinnostuksensa mukaan painopisteeksi lasten ja nuorten ohjauksen, aikuisharrastajien ohjaamisen tai urheiluvalmennuksen.
AIKATAULU
Etäjakso 13.-14.10.2023; Lähijakso 10.-12.11.2023; Etäjakso 19.-20.1.2024; Lähijakso 9.-11.2.2024 Loppuseminaari 18.3.2024.
Kaikkien koulutukseen valituiden toivotaan osallistuvan kaikkiin etä- ja lähijaksoihin aktiivisesti. Lähijaksot toteutetaan Varalan Urheiluopistolla Tampereella.
TOTEUTUSTAPA
Koulutus sisältää etä- ja verkko-opintoja, omatoimista opiskelua, lähijaksoja. Mahdolliset lajikohtaiset osiot suoritetaan oman lajiliiton ohjeistuksen mukaisesti.
HINTA
790 €. Hinta sisältää majoituksen ja ruokailut lähijaksoilla Varalassa sekä etä-, verkko- ja lähiopetuksen. Tarkista lopullinen hinta omasta lajiliitostasi.
HAKU KOULUTUKSEEN
Koulutukseen haetaan oheisella verkkolomakkeella https://forms.gle/TSmHgAEmhtNe5hDs9
Haun eräpäivä on 10.9.2023.
Koulutukseen voidaan valita enintään 24 opiskelijaa motivaation, koulutustarpeiden ja toteutuvien hakukriteerien perusteella. Koulutukseen pyritään valitsemaan mahdollisimman monilajinen edustus lasten ja nuorten ohjauksen, aikuisharrastajien ohjaamisen tai urheiluvalmennuksen saralta. Osallistumisvaatimuksena on 18-vuoden ikä, vähintään 2 vuotta ohjauskokemusta ja suoritettu VOK1-taso tai vastaavat tiedot ja taidot. Valituille ilmoitetaan valinnasta viimeistään 15.9.2023 ja koulutus tulee maksaa viimeistään 1.10.2023. Vinkki: Monet kunnat ja kaupungit myöntävät avustuksia lajien ohjaaja- ja valmentajakoulutuksiin.
LISÄTIETOJA
Heräsikö kysymyksiä? Ota yhteys sera.kaukola@karateliitto.fi tai 050 542 3431!