Aikidoliitto

Lyhyesti Aikidoliiton kevätliittokokouksesta 2009

Aikidoliiton kevätliittokokous pidettiin 11.4.2009. Lauttasaaren Yhteiskoululla. Vuosikertomuksen, tilinpäätöksen, tilintarkastajien kertomuksen ja hallitukselle myönnetyn vastuuvapauden käsittelyn lisäksi valittiin uusi jäsen Aikidoliiton hallitukseen. Paikkansa jättävän Kari Tammisen tilalle valittiin Pertti Lindqvist Sandokaista. Kiitämme Karia hallituksessa tehdystä työstä ja toivotamme Pertin tervetulleeksi toimimaan taas uudella tavalla suomalaisen aikidon hyväksi.

 

Kokouksessa myös esiteltiin Suomessakin käyttöön otettavat japanilaiset opettaja-arvot. Jukka Helminen teknisestä valiokunnasta alusti ja vastaili kysymyksiin. Nämä uudet arvot ovat fukushidoin, shidoin ja shihan ja ne voidaan anoa tekniseltä valiokunnalta, jonka esityksen hallitus vahvistaa. Hyötyjä on mm. graduointioikeuksien vuosittaisen anomisen poisjäänti tällaisen arvon saaneelta henkilöltä ja dan-graduointituomarien määrän lisääntyminen, koska shidoin-arvoiset henkilöt voivat osallistua teknisen valiokunnan jäsenen mukana ollessa tuomarin tehtäviin. Tästäkin asiasta laitetaan Liiton nettisivuille lisätietoa sekä hakemuskaavake aivan lähiaikoina. Jos asiassa herää vielä sen jälkeen kysymyksiä, kannattaa ottaa yhteyttä tekniseen valiokuntaan ja sen puheenjohtajaan.

Arkisto