perjantai, 18. touko 2012
Etusivu | Aikidoliitto | Eettiset periaatteet
 
 

Suomen Aikidoliiton eettiset periatteet PDF Tulosta
Hyväksytty liittokokouksessa 27.11.2004
1. Tarkoitus

Näiden periaatteiden tarkoitus on luoda ymmärrystä ja kunnioitusta niitä eettisiä periaatteita kohtaan, joiden tulee olla Aikidoliiton jäsenseurojen budoharjoittelun perustana. Lajia tulee harjoitella ja harrastaa osallistujien välisen hyvän yhteisymmärryksen sekä keskinäisen kunnioituksen ja arvostuksen hengessä. Kaiken harjoittelun lähtökohta on avoimuus, rehellisyys, suvaitsevuus, oikeudenmukaisuus ja tasa-arvo.

Periaatteet tukevat harjoittelun perusajatuksena olevaa yhteiskunnallista ja moraalista kasvatusta ja niiden tavoitteena on omalta osaltaan ohjata väkivallattomuuteen niin harjoittelun piirissä kuin sen ulkopuolellakin.

Aikidoliiton eettiset periaatteet pohjautuvat osittain mm. Suomen Liikunta ja Urheilu ry:n (SLU) Reilu Peli –julkaisuun.

2. Sovellusalueita

Nämä eettiset periaatteet velvoittavat kaikkia Aikidoliiton ja sen alaisten seurojen harrastajia, ohjaajia ja opettajia. Käytettäessä ulkomaalaisia ohjaajia, joiden arvot ja tekniikat poikkeavat näistä sovellettavista periaatteista, heille tulee tiedottaa, mikä pätee Suomen olosuhteissa, ja heidät tulee sitouttaa opetus- ja ohjaustyössään tässä mainittuihin ohjeisiin.

3. Vastuu

Seuralla tulee olla sen hallituksen hyväksymä/iä ohjaaja/ohjaajia. Ohjaajat ja opettajat vastaavat siitä, että ohjaus, harjoittelu sekä muu koulutus tapahtuu Aikidoliiton hyväksymien ohjeiden ja periaatteiden mukaisesti.

Jokaisen ohjaajan ja opettajan velvollisuus on seurata lajin kehitystä sekä valppaasti ja vakavasti valvoa ja ohjata lajin harrastajia harjoittelemaan lajia näiden eettisten periaatteiden mukaisesti. Näiden rikkomuksista tulee välittömästi keskustella, jotta yksittäinen harrastaja saa selvät ohjeet voimassa olevista periaatteista.

4. Ohjaus ja harjoittelu

Ohjaajan/opettajan tulee olla lajin esikuvana. Hänen on opetettava harjoittelijoille lajinomaista ja urheilullista käytöstä niin harjoitussalissa kuin sen ulkopuolellakin. Taito ja mielenhallinta ovat urheilullisen menestyksen avaimia.

Opetuksessaan ohjaajan tulee:

  1. opettaa lajinomaisia tekniikoita ja asentoja sekä vartalon ja mielen hallintaa
  2. valita huolella kunkin harjoittelijan taitoihin, ikään ja kehitykseen soveltuvat tekniikat sekä harjoitteet.

Opetuksessaan ohjaaja ei saa

  1. käyttää raaistavia tai halventavia menetelmiä tai tekniikoita
  2. harjoittaa tai opettaa muutoin sopimattomia tekniikoita eikä luvattomien välineiden käyttöä
  3. puhua halventavasti omasta tai muista lajeista, seuroista, ohjaajista tai muillakaan tavoin väheksyä niitä

Junioriharjoittelijoiden harjoittelun tavoitteena on heidän kasvunsa tukeminen. Junioriaikido pohjautuu leikkiin. Sen tavoitteena on kasvattaa lapsia yhteisölliseen toimintaan, yhteisesti laadittujen sääntöjen noudattamiseen, yhteisistä asioista päättämiseen sekä ottamaan vastuuta omasta harrastuksestaan.

5. Kilpailu

Aikidoon ei kuulu kilpailutoimintaa.

6. Suhtautuminen päihde-, doping- ja lääkeaineisiin

Aikidoliitto jäsenseuroineen suhtautuu kielteisesti dopingaineiden käyttöön sekä päihde- ja lääkeaineiden väärinkäyttöön.

7. Markkinointi

Kaiken markkinoinnin, lajinäytökset mukaan lukien, tulee olla luotettavaa, asiallista ja totuuden mukaista. Jokaisen velvollisuutena on markkinoinnissa seurata hyvää urheilullista tapaa ja yhteyksissään yleisön, viranomaisten ja joukkoviestimien kanssa edistää lajin arvostusta ja hyvää mainetta.

8. Valvonta ja seuraaminen

Liiton (hallituksen) ja sen alaisten seurojen tulee valvoa näiden periaatteiden noudattamista.